Menu Suomenlinna  on kuumana kesäpäivänä maistuva kylmä ateria-kokonaisuus. 

  • Kinkkua, lohta, juustoja, chiliä lisukkeineen
  • Kuohuviini

 

Menu Suomenlinna 44,00 € 

Erikoisruokavaliot

Toteutamme tarjoilut asiakkaidemme toiveiden mukaan. Otamme aina huomioon etukäteen ilmoitetut ruokavaliotoiveet ja ruoka-aineallergiat. 

Tiedustelut

Klikkaa alla olevaa painiketta ja suunnitellaan yhdessä teille nautinnollinen menu!

Menun inspiraationa – Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna!

Jos Kuninkaansaaren ruutikellarin ovi ei olisi ollut auki 1. elokuuta 1906, olisi Suomen historia voinut saada tyystin eri suunnan. Historian suunta voi olla siis pienestä kiinni. Kuten sellaisesta, unohtaako joku sulkea oven perässään, kuten kävi Viaporin kapinoidessa heinä-elokuun taitteessa 1906. Jos joku huolimaton ei olisi jättänyt ruutivaraston panssariovea apposelleen, ei tsaarin uskollisen upseerin tykin­ammus olisi päätynyt sisälle ruutikellariin yli puolen kilometrin päästä. Eikä olisi tapahtunut koko Helsinkiä ravistellutta katastrofia, jossa pari rekka-autollista ruutia räjähti silmänräpäyksessä. Oli lähellä, ettei pääkaupunki olisi siirtynyt aina Turkuun asti! Onneksi meillä on  Suomenlinna!

Lagoon 39 Xodó Suomenlinnassa

Suokki on kesän kuumin kohde!

Olitpa pienellä tai isolla ryhmällä liikkeellä, työporukalla tai ystäviesi kanssa, niin Suomenlinna ja sen lähialueet kiehtovat mieliä ikuisesti! Lagoon KOKOUS -risteilykokonaisuus on oivallinen tapa aloittaa kaunis kesäpäivä merellä. Lagoon vuokraveneemme voivat pysähtyä lounastauolle Suomenlinnan vierasvenesatamaan. Täältä voit tehdä lounaan jälkeen lyhyen tutustumis-käynnin Suomenlinnan kuivatelakalle. Purjehduksemme jatkuu hyvillä mielin kohti Kauppatoria, johon kokousristeilynne voidaan päättää. Näissä historiaa havisevissa merimaisemissa voit tuntea, kuinka menneisyys palaa luoksesi.

Menu Suomenlinna

Menu Suomenlinna 44 €

Unescon maailmanperintökohde vaatii seurakseen arvoisensa ateriakokonaisuuden. Menu Suomenlinna on hyvällä maulla valmistettu kylmä ateriakokonaisuus. Kinkkua, lohta, juustoja, chiliä lisukkeineen. Mitäpä muuta kuumana kesäpäivänä nautittaisiinkaan. Ai niin lasi kuohuvaa ja matkanne voi alkaa.

Menu Suomenlinna

Tutustu lisää tarjoiluvaihtoehtoihin

Onko sinulla tarjoilutoiveita?

Valmiiden menu -vaihtoehtojen lisäksi toteutamme tarjoilut myös asiakkaidemme toiveiden mukaan. Otamme myös huomioon etukäteen ilmoitetut ruoka-aineallergiat ja erityisdietit. Klikkaa alla olevaa painiketta ja keskustellaan lisää!

VARAA AIKA PUHELINPALAVERIIN

Ravintola parhaalla merinäköalalla

Lagoon Charterin purjealuksilla nautit herkullisen menuun mieleenpainuvassa merimaisemassa. Valitse mieleisesi menu, sekä sopiva purjehduskohde ja lähde gourmet -seikkailulle kanssamme.

Tarvitsetko apua?

Anna meidän auttaa suunnittelemaan ja räätälöimään juuri teidän tarpeisiin parhaiten sopiva risteilypaketti. Jätä yhteystiedot, niin olemme teihin pikaisesti yhteydessä.

Palveluksessanne

Tutustu osaavaan miehistöömme. Meille onnistunut elämys merellä on kunnia-asia.

fiSuomi